Leppoisa päiväkävely Ella Rockille

Sri Lankalla eniten mieleeni jäivät safarien ohella vuoristokylä Ellan maisemat. Parhaiten maisemista pääsi nauttimaan luonnossa kävellen. Pisin päiväkävelymme vei meidät Ella Rockille. Sri Lankalla on päivisin paahtavan kuuma, joten olimme kaukaa viisaita ja nousimme aikaisin ja lähdimme matkaan aamuseitsemän aikoihin. Aiemminkin olisi voinut lähteä, koska olimme takaisin vasta klo 12 auringon jo paahtaessa armottomasti. Käytetystä ajasta ei voi päätellä mitään matkan pituudesta, koska patikoimme kohti Ella Rockia hyvin verkkaiseen tahtiin ja pidimme paljon taukoja. Ja mikäs taukoja on pidellessä näissä maisemissa!

Ella Rockille vie monen monta eri polkua. Polut lähtevät junaradan kupeesta. Ellan keskustasta pääsee polkujen juurelle junarataa kävellen. Tämä voi kuulostaa erikoiselle, mutta Ellassa junarataa näytettiin käytettävän tavallisena kävelytienä. Monet paikallisetkin kulkivat aamuisin töihin junarataa pitkin. Junat kulkevat tuolla alueella 20km/h, joten melko taitava saa olla jos meinaa junan alle vahingossa jäädä.

Mekin lähdimme taivaltamaan kohti Ella Rockia junarataa pitkin maps.me-sovellusta karttana käyttäen. Vesiputouksen kohdalta käännyimme polulle. Alussa polkuvaihtoehtoja oli monta ja kaikki näyttivät yhtä pieniltä ja heinäisiltä. Kapeat polut olivat ihmisen korkuisen heinän peitossa ja näkyvyyys oli polulla talsiessa huono. Olimme jo palaamassa takaisin katsomaan olisiko parempaa polkua tarjolla, kun paikallinen nainen tuli neuvomaan meitä. Olimme oikealla polulla ja hän lähti opastamaan meitä eteenpäin. Myöhemmin tajusin, että hänhän tosiaan opastaa meidät vaikka perille saakka, mutta varmasti odottaa opastuksestaan myös palkkaa. Annoimme naisen opastaa meidän pahimmasta pusikosta aukeammalle polulle ja sitten kerroimme, ettei meillä ole maksaa hänelle juuri mitään, koska jätimme melkein kaikki rahamme guest houselle. Annoimme hänelle jonkin verran rahaa kiitoksena palveluksesta ja jatkoimme omia teitämme. Meillä tosiaan oli kartta ja selkeä kuva minne olimme menossa, joten emme tarvinneet opasta. Alussa vain ihmetytti, kun polku oli pään mittaisen heinikon uumenissa ja siinä kohtaa oppaan varmistus reitin oikeellisuudesta oli paikallaan.

Heinikossa naisen opastamana tarpoessamme saimme seuraksi paikallisen kulkukoiran. Paikallisen naisen poistuttua jatkoi koira meidän kanssamme matkaa kohti huippua. Koiraherra toimi meidän oppaanamme aina huipulle saakka. Hänelle annoimme lepo- ja maisemienihailutauoilla palkaksi keksiä. Myöhemmin Ellan keskustassa tapasimme saman koiran uudelleen ja kävimme ostamassa hänelle nakkisämpylän. Koiraherra oli kovin otettu saadessaan nakkisämpylän.

Kaverini kuvaili Ella Rockille nousua leppoisaksi päiväkävelyksi. Olen asiasta hiukan eri mieltä. Suurimmaksi osaksi kävely oli mukavaa pientä ylämäkeä, mutta ennen loppua tuli muutaman sadan metrin jyrkkä nousu, joka sai minun kuntoni ainakin koetukselle. Jouduin pitämään muutamankin hengähdytauon nousun aikana. Kaverini kipitti huipulle taukoja pitämättä, joten minulla taitaa olla vaan huono kunto. Ylhäälle päästyäni hikisenä ja puuskuttavana totesin nousun olleen sen arvoinen. Huipulla avautuvat maisemat olivat huikeat! Pysähdyimme näköalapaikalle pitkäksi toviksi ihailemaan maisemia ja syömään eväitä.

Ensimmäiseltä näköalapaikalta voi jatkaa matkaa hiukan edemmäs toiselle näköalapaikalle, joka on paljon rauhallisempi. Suurin osa muista Ella Rockille kapuajista jäävät ihailemaan maisemia ensimmäiselle näköalapaikalle eivätkä jatka enää matkaa pitemmäs. Toiselta näköalapaikalta olisi voinut jatkaa matkaa ja laskeutua Ella Rockin toiselle puolelle, mutta me päätimme palata samaa reittiä takaisin. Eli jos Ella Rockille kapuaminen ei riitä kuntoiluksi, voi matkaa jatkaa edemmäs ja katsoa minne polku vie.

Paluumatkalla päätimme jättää jyrkän alamäen välistä ja kävelimme pitempää, mutta loivempaa reittiä takaisin alas. Pääsimme lopulta laskeutumaan kohtuullisen hyvää polkua aina alas junaradalle saakka. Tällä kertaa vältimme siis jyrkimmän kohdan nousua/laskua sekä tiheän heinikon. Viimeisin osuus polusta kulki teeviljelmien keskellä. Paluumatka oli matkana varmasti lähemmäs tuplat menomatkaan verrattuna, mutta maasto oli mukavampaa kävellä, joten suosittelen paluumatkamme reittiä muillekin. Otin maps.me:stä screenshotin ja piirsin paluumatkamme reitin siihen. Jos haluaa nousta teeviljemiä pitkin eikä mennä tiheää heinikkoa täynnä olevaa polkua, ei kannata kääntyä poluille heti vesiputouksen jälkeen vaan jatkaa matkaa vielä noin puoli kilometriä eteenpäin junarataa ja kääntyä teeviljelmälle kohti. Suosittelen lataamaan kännykkään kartan, josta näkee oman sijainnin maastossa.

Kuva maps.me-sovelluksesta. Oranssilla merkitty paluureittimme.

Ella Rock on ehdottomasti käymisen arvoinen, jos Ellassa sattuu käymään. Sumuisena päivänä maisemia ei välttämättä näe, joten kannattaa valita selkeä päivä patikointiin. Mukaan kannattaa ottaa eväitä, tarpeeksi vettä, aurinkorasvaa ja kamera ikuistamaan maisemat. Jalkaan kannattaa laittaa lenkkarit tai vaelluskengät. Minä olin varustautunut todella huonosti matkalle. Minulta loppui vesi jo menomatkalla (olin ottanut mukaan 1,5 litraa), mutta onneksi huipulla myytiin vettä. Matkan varrella on myös kahvila, josta saa retkievästä ja kylmää juotavaa. Lähdimme matkaan aamun sarastaessa enkä tajunnut myöskään rasvata ihoa jo lähtiessä. Auringon alkaessa porottaa olin jo niin hikinen, ettei rasvauksesta olisi ollut mitään hyötyä sen valuessa heti iholta pois. Onneksi käräytin vain otsani päiväpatikointimme seurauksena. Kärynneestä otsasta huolimatta iso suositus Ella Rockille patikointiin. Mukava, "leppoisa" päiväkävely hienojen maisemien ympäröimänä.