¡Hola amigos!

Olen päättänyt vähentää matkustelua yhteen matkaan per vuosi. Katsotaan nyt kuinka kauan tämäkin lupaus kestää (luultavasti tasan siihen saakka, että saan asuntoni myytyä ja pääsen muuttamaan halvempaan asuntoon). Matkaseuran hankkiminen on ollut minulle aina haasteellista. Mieheni ei tykkää matkustaa ja monilla ystävilläni ei ole varaa. Äitini tykkää reissata yhtä paljon kuin minä, mutta hänen loma-ajat eivät yleensä sovi minun lomien kanssa yhteen. Hän kun joutuu pitämään lomat aina koululaisten loma-aikaan ja minä taas en meinaa silloin saada lomaa, koska perheelliset työkaverini saavat lomansa koululaisten lomaviikoille (mikä on varsin ymmärrettävää). Kesä on siis ainoa aika, jolloin voimme olla äidin kanssa yhtä aikaa lomalla. Päätimme tietenkin lähteä ensi kesänä yhdessä reissuun! Minun on toki ensin lusittava kolmen viikon talvilomani Suomessa. Loma ilman reissua on turhaa. Jätin talvelle oikein reilusti lomapäiviä, että voin lähteä reissuun kavereiden kanssa. No kavereiden elämäntilanteet muuttuivat ja omakin rahatilanne huononi merkittävästi, joten se suuremman porukan yhteisreissu jäi taas haaveeksi. Ehkä se joskus vielä toteutuu.

Koska en pääse talvilomalla pakkasta karkuun, olen suunnitellut kovasti jo kesän reissua. Matkakohteeksi valikoitui Espanja. Löysin Oulusta suorat lennot Alicanteen todella halvalla. Meno-paluu Norwegianilla 230e. Jää siis rahaa törsätä itse paikanpäällä. Alicanten seutu ei meitä kumpaakaan mahdottoman paljon kiinnosta, joten vuokraamme auton kahdeksi viikoksi ja lähdemme kiertämään Andalusiaa. Reissun aikana on tarkoituksena majoittua Granadassa, Sevillassa, Rondassa ja lopuksi viettää normaalia rantalomaa Torremolinoksessa. Lennot olisi ollut järkevintä ottaa suoraan Malagaan, mutta se olisi tullut huomattavasti kalliimmaksi ja olisi pitänyt ensin lentää Helsinkiin ja sieltä Malagaan. Nyt pääsemme ajamaan autolla pitkin poikin Espanjaa. Toisaalta pelottaa ihan kauheana lähteä ajamaan Espanjaan, kun Suomessakin ajaminen ei aina onnistu ilman koheltamista. Saan varmaan sydänkohtauksen tai vähintäänkin paniikkikohtauksen jo ennen autonrattiin pääsyä. Hotellien ja huoneistojen valitseminen on jo hyvällä mallilla tässä vaiheessa. Olen kerennyt myös tutustua kaupunkeihin, joissa aioimme vierailla. Seuraavan matkan suunnittelu on ehdottomasti yksi parhaista vaiheista matkustamisessa. Tällä kertaa suunnitteluun onkin aikaa jopa 5 kuukautta. ¡Hasta luego!

Kommentit

Suositut tekstit