Pikavisiitti iki-ihanassa Dubrovnikissa
Kahden viikon kesäloma alkoi toukokuun lopulla Dubrovnikista. Loman päätarkoitus oli Montenegron näkeminen, mutta koska lennot olivat Dubrovnikiin, päätimme olla Dubrovnikissa kaksi yötä. Kävimme viime kesänä päiväreissulla Dubrovnikissa ja ihastuin kaupunkiin. Tälläkään kertaa Dubrovnikissa ei oltu kuin piipahtamassa, mutta pääsin sentään kiertämään Dubrovnikin vanhankaupungin muurit, jotka viime vuonna jäi näkemättä.
Vanhankaupungin muurien kiertäminen olikin oikeastaan ainoa aktiviteetti tällä pikapyrähdyksellä. Majoituimme Lapadissa, josta on hyvät kulkuyhteydet vanhaankaupunkiin. Ensimmäisenä iltana emme tehneet muuta kuin kävimme kaupassa ostamassa huoneistolle purtavaa ja painuimme pehkuihin. Toinen ja ainoa kokonainen päivä Dubrovnikissa alkoi bussikyydillä kohti vanhaakaupunkia. Emme menneet heti ensimmäisenä muureille vaan lähdimme kuljeskelemaan vanhankaupungin ulkopuolella. Kapusimme vanhan kaupungin ulkopuolella olevan linnoituksen ulkopuolelle ottamaan kuvia. Linnoituksen vieressä on rauhallinen pieni ranta. Miellyttävää kahvilaa etsiessämme löysimmekin itsemme rantabaarista oluelta. Rauhallisessa rantabaarissa istuskellessa maisemia ihaillen vierähti tunti jos toinenkin.
Rantabaarissa päivän kuumimmat tunnit vietettyämme lähdimme kohti vanhankaupungin muureja. Muureille nousu maksaa 150 kunaa, mikä on minusta Kroatian muuhun hintatasoon nähden melkoista ryöstöä. Muurien kiertämisen lisäksi lipulla pääsee sisään linnoitukseen, joka sijaitsee vanhan kaupungin ulkopuolella. Harmiksemme synkät pilvet alkoivat kerääntyä taivaalle juuri meidän kavuttua muureille. Pääsimme kulkemaan muureja muutaman sata metriä ennen kuin alkoi satamaan. Note to self: kuljeta aina mukana sateenvarjoa/sadetakkia/sadeviittaa Kroatiassa matkustaessa! Tämä olisi pitänyt oppia jo viime vuoden reissulla, jolloin ilmat olivat myös hyvin epävakaat. Kiersimme muurit enemmän tai vähemmän kiiruhtaen vain huomataksemme, että sade kiihtyy kiihtymistään. Muureilta alas kavuttuamme olimme niin märkiä, että kiiruhdimme juosten ensimmäiseen bussiin ja takaisin asunnolle. Olipahan niin kova rankkasade, että jouduin seuraavana aamuna kuivaamaan kenkäni hiustenkuivaajalla, jotta sain ne laitettua jalkaan Dubrovnikista lähtiessämme.
Illalla sateen lakattua kävimme kiertämässä Lapadin aluetta. Lapadissa kävelimme kävelykatua kohti rantaa. Rannalle saavuttuamme jatkoimme matkaa pitkin rantaviivaa. Koko niemen voi kiertää kävellen, mutta me jouduimme jossain vaiheessa kääntymään takaisin, koska ilta alkoi pimentyä emmekä halunneet joutua vaeltamaan polulla pilkkopimeässä. Lapadin alueesta ja iltakävelyltä ei ole kuvan kuvaa, koska en tajunnut ottaa kameraa mukaan.
Lapadin alue on majoittumisen kannalta oiva valinta. Lapadissa on ravintoloita ja ranta ja sieltä on myös näppärä liikkua vanhaankaupunkiin. Bussiaikataulut löytyvät osoitteesta www.libertasdubrovnik.com. Linja 4 kulkee Lapadista vanhankaupungin Pile-portille. Myös linja 6 kulkee Lapadin kautta (Babin Kukista Pile-portille). Busseja kulkee noin varttitunnin välein päiväsaikaan. Yksi lippu maksaa 15 kunaa bussista ostettuna (muista tasaraha!) ja ennakkoon lipunmyyntipisteeltä ostettuna 12 kunaa. Me kävimme linja-autoasemalla ostamassa linja-autoliput Kotoriin ja ostimme samalla tarvittavan määrän kaupungin sisäisiä linja-autolippuja. Linja-autoasemalle pääsee linjalla 7, joka kulkee Babin Kukista Lapadin kautta linja-autoasemalle.
Pikavisiitillä tuli todettua taas Dubrovnikin olevan viehättävä kaupunki. En panisi pahitteeksi, jos eksyisin kaupunkiin vielä kolmannenkin kerran. En ole vielä kertaakaan päässyt vaeltelemaan vanhakaupungin katuja päämäärättömästi ja istuskelemaan kahviloissa ihmisvilinää katsellen. Myös Babin Kukin nieminnyppylän kiertäminen jalan jäi tällä kertaa tekemättä, samoin kuin rauhallisesta kesäpäivästä nauttiminen jollain Dubrovnikin kauniista rannoista. Lokrumin saarella on jäänyt myös vierailematta, joten Dubrovnikissa olisi vielä nähtävää vähintään viikon loman verran.
Kiitos kivasta kirjoituksesta!
VastaaPoistaOlemme lähdössä Montenegroon kuun lopulla, ja olemme matkan viimeiset kaksi päivää Dubrovnikissa. Asumme ihan muurin lähellä olevassa huoneistohotellissa.
Tulee varmaan olemaan kiva reissu.
Mukavaa reissua teille! Viihdytte Dubrovnikissa varmasti. Montenegron loman jälkeen Dubrovnikin hintataso saattaa toki kauhistuttaa. Näin kävi ainakin meille. Viimeiset lomapäivät Dubrovnikin viereisessä Cavtatissa kauhistelimme lähinnä hintatasoa.
Poista