Sevilla

Granadasta suuntasimme pienen vuokra-automme keulan kohti Sevillaa. Heti alkuun on pakko kertoa totuus: Sevilla ei säväyttänyt minua millään lailla. En lähtisi Sevillaan uudelleen. Toki Sevillassa oli muutama näkemisen arvoinen paikka, mutta verrattuna Granadaan ja Rondaan Sevilla jää auttamatta hännille. Sevillalla ei ollut paljoa annettavanaan minulle.

Se, mitä Sevillalla oli tarjota minulle, oli Plaza de España. Uskomattoman kaunis paikka, joka melkein jäi näkemättä, koska sitä harvoissa opaskirjoissa mainitaan (en käsitä miksi?!?). Plaza de Españan käyttötarkoitus on minulle mysteeri. Luin, että se on rakennettu vuonna 1928 iberoamerikkalaista maailmannäyttelyä varten. Käyttötarkoituksesta viis, huikaisevan komea paikka! Voi että kun omistaisin kunnon kameran niin olisin viettänyt tuolla koko päivän kuvaamassa kaikkia upeita yksityiskohtia.

Plaza de España







Plaza de Españan lammessa uiskenteli sorsaperhe ja kaloja.

Kävimme Sevillassa tutustumassa myös härkätaisteluareenaan. Areenalle päästäkseen oli pakko ostaa opastettu kiertoretki, jonka aikana käytiin areenan lisäksi tutustumassa kulissien takana härkäaiheiseen taidenäyttelyyn ja härkätaistelumuseoon. Opas kertoi kattavasti härkätaistelukulttuurista ja sen historiasta (ensin espanjaksi ja sitten englanniksi). Ehkä liiankin kattavasti, koska koitimme paeta paikalta kahteen kertaan siinä onnistumatta. Ovet oli lukittu emmekä päässeet pois ennen kuin opas oli luennoinut härkätaisteluiden historiasta melkein tunnin. Opas oli espanjalainen ja puhui englantia hyvin, mutta espanjalaisittain ja hiljaa, joten kaikkea en kuullut enkä ymmärtänyt. Ehkä senkin vuoksi kyllästyin ja olin valmis heittämään pyyhkeen kehään ja lähtemään kesken kierroksen. Ovela opas oli päättänyt sivistää minua vaikka väkisin laittamalla ovet lukkoon, joten siellä sitä tönötettiin kuuntelmassa luento loppuun saakka. Tiesittekö muuten, että, jos härkä tappaa ihmisen areenalla niin sekä se että sen emä tapetaan siitä hyvästä. Emä tapetaan siksi, jottei se enää synnytä tappajahärkiä. Vanha uskomus ja tapa, jota noudatetaan nykypäivänäkin. Museossa on muun muassa areenalla kuolleen härkätaistelijan asuste sekä (jos en ihan väärin ymmärtänyt) tappajahärän pää täytettynä. Espanjan lisäksi härkätaisteluita pidetään Etelä-Amerikan maissa. Espanjan härkätaistelukauden loputtua espanjalaiset matadorit eli härkätaistelijat siirtyvät Etelä-Amerikan areenoille. Härkätaistelu on kiistanalainen laji raakuutensa vuoksi eikä sitä hyväksytä edes joka kolkassa Espanjaa. Itse en lähtisi katsomaan oikeaa härkätaistelua, mutta historian ja kulttuurin kannalta aihe on kiinnostava.

Plaza del Toros de La Real Maestranza de Caballería de Sevilla










Granadan minijunakokemuksen innoittamana menimme sihgtseeingbussiajelulle Sevillassa, vaikka se maksoi hurjat 17e. Isolla bussilla ei pääse pikkukaduille, joten itse ydinkeskustaan emme bussilla päässeet ollenkaan. Monia nähtävyyksiä nähtiin bussiajelulla, mutta mikään ei oikein säväyttänyt. Lopuksi vielä kaadoin cokistölkillisen limukkaa valkoiselle paidalleni. Onneksi olimme ihan El Corte Ingles ostoskeskuksen kulmilla, joten jäimme bussista pois ja lähdimme ostamaan minulle uuden paidan. En voi suositella sightseeingbussia, mutta ostoskeskus oli käymisen arvoinen (varsinkin alennusmyyntien aikaan!).





Keskustan kävelykatuja kävellessä vastaan tuli kauniimpia kohteita kuin bussiajelulla. Catedral de Sevilla on näyttävä kirkko. Olisimme menneet tutustumaan siihen sisältäkin, mutta viikonloppuna jonot olivat aivan liian pitkät. Päädyimme siis ihailemaan kirkkoa vain ulkopuolelta. La Giraldan kellotorniakin ihailimme vain ulkoa. Real Alcazar linnake vaikutti lukemamme perusteella pienemmältä versiolta Granadan Alhambrasta ja jätimme senkin käymättä. Emme siis käyneet juuri missään nähtävyyksillä vaan harhailimme vain kaduilla. Toisaalta ei siis ihme, ettei Sevilla säväyttänyt. Joku itse kaupungissa kuitenkin oli vikana, ettei se tuntunut omalta. Sevillassa ei ollut samanlaista keskiaikaista tunnelmaa kuin esimerkiksi Granadan Albaycinissa. Sevillan juutalaiskorttelissa oli muutamia kivoja pieniä kujia, joissa oli tavernoja ja pikkuputiikkeja. Lisäksi olimme Sevillassa viikonloppuna ja se oli pullollaan muita matkaajia. Suuri osa nähtävyyksiä kahlaavista turisteista oli espanjalaisia, mikä yllätti minut. Sain jopa kerran opastaa paria espanjalaista naista Plaza de Españaan.

Catedral de Sevilla


Canal de Alfonso XIII

Mielenosoitus, jonka aiheesta emme päässeet selvyyteen.

Mauriajan torni Torre del Oro


Sevillassa ostosmahdollisuudet ovat hyvät. Parhaita ostoskatuja ovat Calle Tetuan ja Calle Siepres. Myös niiden ympärillä olevilla kaduilla on paljon liikkeitä. Löytyy Mango, Zara, H&M, Desigual ja muita tuttuja liikkeitä. El Corte Ingles ostoskeskuksessa kannattaa ehdottomasti käydä. El Corte Ingles muistuttaa mielestäni valikoimaltaan Stockmannia.

Ravintolatarjonta Sevillassa on kattava. Söin Sevillassa sekä matkani parhaan että huonoimman aterian. Paras oli ehdottomasti Genovassa vuohenjuusto-pähkinä-salaatti. Aivan uskomaton makuelämys! Emme kuitenkaan halunneet käydä samassa ravintolassa monta kertaa, joten kävimme myös muissa paikoissa. Perusravintoloita oli pilvin pimein, mutta niiden ruoka oli keskinkertaista. Etsimme yksi ilta oikeasti hyvää ravintolaa ja päädyimme ravintolaan, joka oli hiukan syrjässä ja siellä aterioi suuri espanjalaisperhe. Oletimme, että ruoka on hyvää, koska paikallisetkin viihtyivät siellä. Tilasimme suuruuden hulluuksissamme entrecote-pihvit. Jos en olisi ylikiltti ihminen olisin palauttanut sen aterian! Pihvi oli todella iso, mutta hät hätää medium (pyysin kypsää) ja pihvin lisukkeena oli 5 ranskanperunaa. Oikeasti. Olin niin järkyttynyt, etten ottanut ateriasta edes kuvaa saati valittanut. Söimme äitini kanssa hiljaisuuden vallitessa veriset pihvimme emmekä jättäneet tippiä.

Lounaalla Genovassa. Ai että oli hyvää salaattia!

Vaikka Sevilla ei minua sykähdyttänyt, olen kuullut, että monet ovat rakastuneet kaupunkiin. On siis pelkästään makukysymys sattuuko pitämään kaupungista. Sevilla ei vain valitettavasti ollut minun juttu.

Kommentit

Suositut tekstit