Karu ja pilvinen Budapest

Kävimme kesällä äitini kanssa pikaisella pyrähdyksellä Budapestissa. Satuimme huomaamaan, että Ryanair lentää todella halvalla Tampereelta Budapestiin. Ajelimme Oulusta Tampereelle autolla ja lensimme kolmeksi päivää Budapestiin. Budapestissa oli pilvistä koko reissumme ajan, mutta lämpöä oli juuri sopivasti vähän päälle 20 astetta. Ei palellut, mutta ei tullut hikikään, vaikka käveleskeltiin ympäri kaupunkia.



Ensimmäinen asia, jota on suositeltava Budapestissa on sightseeing bussi! Ostimme heti ensimmäisenä päivänä liput CitySightseeing Budapest -firman busseihin. Liput maksoivat 6000 forinttia eli noin 20 euroa. Lipulla saa ajella eri bussireiteillä 48 tunnin ajan niin paljon kuin haluaa. Lippu oikeuttaa myös jokiristeilylle. Jokiristeilyllä emme kerenneet käydä, mutta bussilla ajelimme senkin edestä. Bussilla pääsee kätevästi käymään läpi kaikki Budapestin tärkeimmät nähtävyydet. Bussi pysähtyy tärkeimpien nähtävyyksien kohdalla ja bussista saa jäädä tällöin pois kyydistä. Nähtävyyden saa kierrellä rauhassa ja hypätä uudelleen bussin kyytiin milloin haluaa. Busseja kulkee tasaisin väliajoin, joten aikatauluistakaan ei tarvitse huolehtia. Bussilipun ostaessa saa kartan, jossa näkyy kaikki bussireitit ja siihen on merkattu kaikki nähtävyydet. Muuta karttaa reissulla ei sitten tarvitsekaan vaan samalla kartalla pärjää, kun kiertelee kaupunkia jalan. Olen aiemmin käynyt sightseeing-kierroksella Sevillassa ja siellä bussiajelu oli ihan turha, koska kaikki nähtävyydet sijaitsevat kävelymatkan päässä toisistaan ja usein myös kävelykaduilla, joten bussikierroksella ei päässyt edes näkemään kaikkia nähtävyyksia. Budapestissa taasen sightseeing bussiajelu oli mielestäni juuri sopiva tapa kierellä nähtävyyksiä.



Kuten moni tietääkin, on Tonava jakanut Budapestin kahteen osaa, Budan ja Pestin alueeseen. Budan puolella on kukkulaa ja korkeuseroja. Siellä sijaitsevat Linnavuori ja sen nähtävyydet sekä Gellértinvuori. Pestin puoli kaupungista on tasaista aluetta ja siellä sijaitsee muun muassa kaupungin keskusta ja parlamenttitalo. Budan ja Pestin yhdistää useat eri sillat, niistä kuuluisin lienee Széchenyin ketjusilta.


Széchenyin ketjusilta Budan puolelta kuvattuna
Széchenyin ketjusilta ja taustalla Linnavuori


Budan puolella sijaitseva Linnavuori on käymisen arvoinen nähtävyys. Menimme sightseeing bussilla ketjusillan kohdalle Budan puolelle ja jäimme siinä bussista pois. Olisimme päässeet bussilla ihan ylös saakka, mutta halusimme jonottaa kaikkien muiden turistien tavoin maksulliseen "hissiin", jolla pääsi Linnavuorelle. Myös kävellen olisi päässyt Linnavuorelle, mutta se näytti kohtuullisen hikiseltä touhulta, joten päätimme ottaa hissin. Urheilijoille tiedoksi, että Linnavuorelle vievillä serpentiiniportailla saa tehtyä kunnon pakaratreenin.

Hissillä huipulle

Senkin vuoksi jätimme portaat kävelemättä, koska Linnavuorella saa kävellä ihan riittämiin. Linnavuorella sijaitsee Szentháromság tér -aukio, kuninkaanlinna, Kalastajalinnake ja Matiaksenkirkko. Matiaksenkirkko on näyttävä rakennus ja sitä kannattaa käydä ihastelemassa. Kalastajalinnakkeella saa otettua hienoja maisemakuvia. Harmi vain siellä on sesonkiaikaan noin 1000 muutakin turistia ottamassa selfieitä ja maisemakuvia (voi sitä selfiekeppien määrää!). Kuninkaanlinnan palatseissa sijaitsee taide- ja historiamuseot ja linna käsittää todellisuudessa useita rakennuksia. Itselleni jäi hiukan epäselväksi mitkä rakennukset kuuluivat kuninkaanlinnaan, koska paikka kuhisi näyttäviä rakennuksia. Linnavuorella on myös ravintoloita, kahviloita ja matkamuistomyymälöitä. Jos aikoo Budapestissa käydä katsomassa vain yhden nähtävyyden, suosittelen Linnavuorta, koska siellä vierailemalla saa monta kärpästä yhdellä iskulla.

Kuninkaanlinna

Kalastajalinnake

Maisema Kalastajalinnakkeelta

Matiaksenkirkko ja taustalla Kalastajalinnake

Matiaksenkirkko

Budan puolella sijaitsee Linnavuoren lisäksi Gellértinvuori, jonne pääsee myös sightseeing bussilla. Gellértinvuori tuntui väljemmälle kuin Linnavuori. Siellä oli laajoja nurmialueita eikä turistejakaan ollut ihan niin paljoa. Maisemat olivat kuitenkin vähintäänkin yhtä hienot kuin Kalastajalinnakkeella. Jos olisin ollut romanttisella parisuhdematkalla, olisin ehdottomasti pysähtynyt istumaan käsi kädessä mielitiettyni kanssa ihailemaan Budapestin maisemaa. Kukkulan laelle kävellessä päätyy 1800-luvulla rakennettuun linnakkeeseen Citadellaan, josta löytyy muun muassa tykkejä ja bunkkeri. Gellértinvuoren juurelta löytyy Gellértin kylpylä sekä Gellérthegyi Barlang-luola ja kappeli. Kummassakaan emme käyneet vaan hurruuttelimme bussilla Gellértinvuoren laelta takaisin Pestin puolelle.

Maisema Gellértinvuorelta



Vapaudenpatsas Gellértinvuoren huipulla

Vaikka olimme nähneet Budan puolella hienoja rakennuksia, ei mikään vetänyt vertoja Pestin puolella sijaistevalle parlamenttitalolle. Sen kauneutta ei voi sanoin kuvailla! Kerrassaan upea rakennus. Olimme lukeneet parlamenttitalon olevan hyvin suosittu turistikohde ja sinne olisi pitänyt lähteä jonottamaan lippuja aamuvarhaisella. Muiden ihmisten kokemukset parlamenttitalon jonoista ja turistipaljoudesta eivät säväyttäneet sen vertaa, että olisimme lähteneet koettelemaan hermojamme ihmispaljouteen. Päädyimme ihailemaan rakennusta ulkoa käsin. Toki sanottakoon, ettei äitini ihastunut rakennukseen yhtä palavasti kuin minä vaan kokemukseni rakennuksen ylivertaisesta kauneudesta oli hyvinkin subjektiivinen. :)

Parlamenttitalo




Pestin puolelta löytyy parlamenttitalon lisäksi muitakin nähtävyyksia kuten Sankarien aukio ja Pyhän Tapanin kirkko. Sankarien aukio sijaistee kuuluisan Andrássy út -kadun päässä kaupunginpuiston vieressä. Minun kokemukseni mukaan Sankarien aukio ei todellakaan ole näkemisen arvoinen nähtävyys. Ei säväyttänyt minua, ei sitten yhtään. Sama on pakko sanoa Pyhän Tapanin kirkosta. Toki, jos välttämättä tahtoo nähdä Sankarien aukion, suosittelen kulkemaan sinne kävellen Andrássy út -katua pitkin ja käymään samalla kävelemässä kaupunginpuistossa. Kaupunginpuistosta löytyy muun muassa eläintarha, huvipuisto, sirkus ja kasvitieteellinen puutarha. Sinne toki pääsee myös metrolla, linja-autolla tai "kaljapyöräilemällä". En tiedä oikeaa termiä tuolle kaljan killuttamisen ja pyöräilyn yhdistelmälle. Alla kuva kulkuneuvosta. Kommentoikaa, jos joku tietää mikä on virallinen termi. Hauskannäköistä touhua.

Ahkeria pyöräilijöitä Sankarien aukiolla.

Sankarien aukion Millenium-muistomerkki

Rakennus Sankarien aukiolla

Parlamenttitalon lisäksi minua viehätti ihan erityisen paljon Budapest iltahämärässä. Tonavan varrella kävellessä sai nauttia ihan uskomattoman kauniisti valaistuista rakennuksista. Ehdottomasti Budapestin parasta antia oli nauttia Pestin puolella Linnavuoren valaistuista rakennuksista sekä Széchenyin ketjusillasta iltahämärässä. Olisin voinut kävellä Tonavan vartta tuntitolkulla vain ihastellen kauniita rakennuksia. Valitettavasti mukana ei ollut jalustaa kameralle, joten kuvia on vain muutama ja nekään eivät millään tapaa tee oikeutta kuvauksen kohteelle. 







Budapest on kuuluisa kylpylöistään. Budapestissa sijaitsee yli sata kuumaa lähdettä ja kylpylöiden vesi on lähtöisin kuumista lähteistä. Kuumien lähteiden vesi sisältää mineraaleja, joilla ajatellaan olevan terveydellisiä vaikutuksia. Päätin käydä kokeilemassa suurinta ja suosituinta kylpylää Szechenyin kylpylää, joka sijaitsee kaupunginpuistossa Sankarien aukion läheisyydessä. Lähdin kylpylään yksin, koska äitini jalat vaativat lepoa päivän nähtävyyksillä juoksemisen jäljiltä. Edellä mainitsin kävelleeni Sankarien aukiolle ja kylpylään meno oli syy tähän kävelyretkeeni. Keskustasta kylpylään on muutaman kilometrin matka. Pois tullessa laiskotti ja käytin metroa. Metro on hyvin halpa ja näppärä liikkumismuoro myös tällaiselle maalaistollolle, joka ei ole ennen metrolla kulkenut.

Itse kylpylärakennus on todella kaunis uusbarokkinen rakennus, joka on rakennettu vuonna 1913. Kylpylällä on laajat aukioloajat ja siellä järjestetään myös discoja iltaisin. Kylpylällä on useita ulko- ja sisäaltaita sekä mahdollisuus monenlaisiin hoitoihin tiloissaan. Kuulostaa hienolta eikö totta? Monelle kylpylä varmasti onkin hieno kokemus. Minun on myönnettävä, ettei kylpyläkäynti ollut kovin positiivinen kokemus

Lipunmyynnistä ostin itselleni lipun kylpylään ja omaan pieneen pukukoppiin, jossa sain rauhassa vaihtaa vaatteet ja koppiin saatoin jättää tavarani säilöön. Alkuun en ymmärtänyt ollenkaan, miten kellon näköisellä käsirenkulalla saan minkään pukukopin ovea auki. Onneksi en ollut ainoa tollo turisti liikenteessä vaan meitä parveili useampi pukukoppitiloissa hämmentyneen näköisinä kunnes henkilökunnan jäsen tuli näyttämään, miten saamme käsirenkulalla kopit auki. Minun kuului ensin käyttää käsirenkulaa seinässä olevassa laitteessa, joka antoi koppini numeron. Tämän jälkeen etsin oman kopperoni muiden joukosta ja avasin käsirenkulaa näyttämäällä lukon.

Kylpylässä (ainakaan kyseisessä kylpylässä) ei toimita kuten suomalaisissa uimahalleissa, joissa mennään suihkuun ilman vaatetusta ja suihkun jälkeen laitetaan uimavaatteet päälle. Kylpylässä suihkut olivat unisex-mallia eikä niihin ollut tarkoitus mennä ilman vaatteita. Lisäksi mukana kannattaa olla ehdottomasti sandaalit, koska suihkun lattia oli niin likainen, ettei minua sandaalitonta kovasti houkuttanut suihkussa käyminen. Vaikka kylpylä oli rakennuksena hieno, ei suihkutiloja ollut remontoitu muutamaan vuosikymmeneen. Laatoitus näytti olevan ysäriltä ja kuntokin sen mukainen. 

Lopulta pääsin kylpylän veteen lillumaan. Suomessa olen tottunut uimahallissa haistelemaan kloorin hajua. Oli vallan outoa, ettei kylpylässä haissut kloori ollenkaan. Toki ymmärrän, ettei kuumien lähteiden mineraalivettä voi pilata kloorilla. En pidä itseäni kovin niuhona ihmisenä, mutta viikonloppuiltana kylpylän vedessä lilluessa mieleeni tuli väkisin ajatus siitä, että vesi on noin 40 asteista ja sama vesi on lillunut koko päivän altassa huuhdellen mukaansa kaikkien satojen ihmisten kuonat. Koitin nautiskella lämpimästä vedestä muiden kylpijöiden tavoin, mutta ei minusta vain ollut siihen. Yksin kylpiessäni minulla oli ihan liian paljon aikaa kiinnittää huomiota liian harvoin puhdistettuihin kaakeliväleihin veden pinnan alapuolella. Puoli tuntia lilluttuani lähdin kylpylästä 

Vaikka kokemukseni ei ollut paras mahdollinen, olen silti tyytyväinen, että kävin kylpylässä. Seuraavalla kerran Budapestissa käydessä osaan varautua kylpyläreissuun sandaaleilla sekä mennä kylpylään heti aamusta avoimin mielin. Uskon, että seuran puute sai minut kiinnittämään enemmän huomiota hygienia-asioihin kuin olisi ollut syytä. Suosittelen ehdottomasti käymään kylpylässä Budapestissa kunhan otatte mukaanne sandaalit ja reilun annoksen reipasta mieltä! :) Lisäksi muistutan, että monissa kylpylöissä on erikseen vuorot naisille ja miehille (yhteisten vuorojen lisäksi).

Szechenyin kylpylä




 
Minulla oli suuret suunnitelmat shoppailla Budapestissa. Varasimmekin yhden iltapäivän vain siihen tarkoitukseen. Kävimme West End -ostoskeskuksessa sekä kiersimme keskustan vaateliikkeitä Váci utca -kadulla ja sen läheisyydessä. Merkkiliikkeitä löytyy Andrássy út -kadulta, mutta niihin meillä ei ollut mitään asiaa. Huomautuksena sanottakoon, että Budapestissa kaupat ovat ihan oikeasti kiinni sunnuntaisin. Onneksi huoneistomme vuokraaja muistutti meitä asiasta jo ensimmäisenä päivänä. Muuten olisimme harrastaneet vain ikkunashoppailua Budapestissa. Toisaalta sama lopputulos oli shoppailureissullamme kauppojen ollessa auki. En löytänyt mitään ostettavaa. Juuri silloin, kun antaa luvan itselleen shoppailla, ei löydä yhtikäs mitään ostettavaa.

Vaatteita emme siis löytäneet Budapestissa, mutta leivoksia senkin edestä. Minua harmitti todella paljon, koska lomamme oli niin lyhyt, ettemme kerenneet perehtyä ravintoloihin ja kahviloihin tarpeen vaatimalla antaumuksella. Kahvilassa kävimme vain kerran reissumme aikana, mutta huoneistoon ostimme kaupasta joka päivä erilaisia leivonnaisia. Majoituimme Central Passage Apartmentsissa  Pestin puolella keskustassa. Huoneisto oli todella siisti ja loistavalla paikalla. Huoneiston vieressä on pieni kauppa, jossa kävimme ostamassa aamu- ja iltapalaa. Kauppa oli todella pieni ja ahdas. Kaupan ovella oli ovimies, joka päästi kauppaan asiakkaat sisään samaan tyyliin kuin baareihin. Välillä kauppaan oli jonoa, koska kauppa oli jo täynnä ja sisään pääsi vain kun joku tuli sieltä ulos. Enpä ole ennen nähnyt kaupan ovella portsaria. :)




Kuten edeltä on ehkä käynyt ilmi, ei vierailuni Budapestiin tule olemaan viimeinen. Seuraavalla kerralla muistan ottaa mukaan kameran jalustan ja sandaalien lisäksi mieheni. Budapest vaikutti sellaiselta kaupungilta, jossa hänkin viihtyisi. Ensi kerralla käyn tutustumassa parlamenttitaloon myös sisältä käsin sekä tutustun syvällisemmin Budapestin ruokakulttuuriin. Aion myös haahuilla iltahämärässä Tonavan varrella tuntitolkulla joka ilta. :)


Kommentit

  1. Kumpa olis ollut pari päivää enemmän tutustua Budabestiin. Kolme päivää oli liian vähän.
    Tv: Äiti

    VastaaPoista
  2. Kiitos kivasta jutusta!

    Mekin käytiin Budapestissä vähän isommalla porukalla reilu vuosi sitten, ja oltiin viisi päivää. Oli kiva reissu.

    Hotellimme oli Zara, Continental Hotel Budapest****Superior. Ylimmässä kerroksessa oli pieni kylpylä, ja katolla uima-allas. Kiva paikka.

    Maailmanpyörä oli kiva. Linnavuorella ja Gellértinvuorellakin käytiin, menihän siihenkin tunteja. Fisherman's Bastion on lähes must, ja museoissakin käytiin, meillähän oli aikaa. House of Terror, joka esitteli juutalaisvainojen tapahtumia, oli aika karmea. Siellä nähtiin sellikin, missä ihmisiä oli kidutettu. Näkemisen arvoinen.

    New York-kahvila, jossa oli paljon tilaa ja loosheja, pari kerrosta ja kultaa ja kristallia, oli näkemisen ja kokemisen arvoinen.

    Eräässä pikkubaarissa meillä oli hauskoja hetkiä, kun henkilökunta soitti meille lattareita, sisko kun ilmoitti olevansa tanssinohjaaja, piti hänen näyttää malliakin!

    Budapestiläiset olivat ystävällisiä ihmisiä.

    Eniten harmittaa se, että Unkari rajoittaa niin paljon ihmisoikeuksia nykyisin.

    New York Cafe

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä jäi House of Terror näkemättä, mutta veikkaan, että parempi niin. Sain tarpeeksi informaatiota, kun ajoimme nähtävyysbussilla talon ohi ja kuuntelin sen esittelyn. :/

      Oi, että tuo New York Cafe näyttää hienolle! Ensi kerralla Budapesissa pakko käydä siellä. Kiitos vinkistä. :)

      Poista
  3. Hei, tulipa juttusi sopivaan saumaan! Juuri mietin, minne uskaltaisi lähteä näinä aikoina...kun ensi kesänä täytän pyöreitä ja pitäisi viikonlopuksi paeta jonnekin. Lontoo oli alunperin suunnitelmissa, mutta viimepäivien tapahtumat pyörtävät pääni muihin kaupunkeihin. Unkari oli unohtunut kokonaan! Harkitaan vakavasti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti Budapestia. Itseä kiinnostaisi seuraavaksi kaupunkikohteena Praha, monet kehuneet sitä myös. :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit